laura sulkava eduskuntavaaliehdokas helsinki liike nyt 128
blogi

Vaalipaneeli

Porolahden peruskoulun vaalipaneeli

Osallistuin elämäni ensimmäiseen vaalipaneeliin Porolahden peruskoulussa (6.3.2023) – tässäpä siitä kooste. Juhlasali oli täynnä koululaisia, pääasiassa 6. ja 9. luokkalaisia. Keskustelu kesti tunnin ja paikalla oli mun eli Liike Nyt -ehdokkaan lisäksi ehdokkaat Kokoomuksesta, Perussuomalaisista, Keskustasta, Kristillisdemokraateista, Vihreistä ja Sosiaalidemokraateista.

Oppilaat olivat itse kehittäneet kysymykset ja organisoivat keskustelun – ja pitivät vielä huolen, että puheenvuorot pysyi kohtuullisen mittaisina. Aluksi esittelimme itsemme, sitten kävimme läpi kysymyksiä, tilaisuuden loppupuolella oli kyselykierros, jossa otettiin kantaa nostamalla punainen tai vihreä kortti ilmaan (en kannata/kannatan) ja lopuksi oppilaat yleisöstä saivat kysellä. Monta kättä oli vielä pystyssä, kun aika loppui.

Esittelykierros

Minkälainen kontaktini on nuoriin? Miksi nuorten kannattaisi äänestää Liike Nytiä? Mikä on tärkein arvoni? Mistä unelmoin poliitikkona?
Olen valmentanut ja opettanut uintia nuorille ja lapsille, olen toiminut opettajan sijaisena Helsingin kouluissa ja kavereillani on lapsia. Liike Nytiä kannattaa äänestää, kun haluaa muutosta nykyiseen politiikkaan. Meillä päätökset tehdään asiantuntijatietoon ja tutkimukseen perustuen.

Eduskuntavaaliohjelmassa meillä tärkeitä teemoja ovat esimerkiksi panostus mielenterveyteen ja koulutukseen. Mun tärkein arvo on ystävällisyys – tehdään kaikki yhdessä töitä Suomen hyvinvoinnin eteen. Poliitikkona unelmoin henkisesti ja fyysisesti hyvinvoivasta Suomesta, jossa meillä riittää työvoimaa myös tulevaisuudessa.

Laura Sulkava Eduskuntavaaliehdokas Helsinki Liike nyt 128

Varsinaiset kysymykset ja tiivistetyt vastaukset

Mitä mieltä olet painotusluokkien hajottamisesta?
Itse kävin urheilulukion ja se painotus oli mulle pelastus. Jos yksi perusteista luokkien hajotukseen on se, että niillä lapsilla, joiden vanhemmilla ei ole varaa harrastuksiin, ei ole samaa mahdollisuutta päästä painotetulle luokalle, pitäisi mielestäni keskittyä siihen, että kaikilla olisi varaa harrastaa. Liike Nyt ehdottaa ongelmaan liikuntaseteliä. (Note: Hämmennyn aina, kun aletaan hoitaa oiretta eikä syytä 🤯)

Minkälaiseen energiatuotantoon Suomen kannattaa sijoittaa tulevaisuudessa?
Suomen pitää olla energiatuotannoltaan omavarainen. Panostus pitää laittaa uusiutuvaan energiaan. Suomessa on teknologista osaamista energia-alalla. Meidän pitää saada investointeja eli sijoituksia ulkomailta Suomeen – energiateknologia on vahva vientituote.

Mikä on suurin huolesi ilmastonmuutoksessa?
En ole huolissani Suomen panoksesta. Meillä on tahtoa, osaamista ja oikea suunta. Olen huolissani muusta maailmasta ja heidän panoksestaan. Jos Suomi panostaa energiateknologian kehitykseen, voimme olla esimerkki ja energia-ala voi olla meidän seuraava “Nokia”. Meidän pitää yrittää vaikuttaa muiden maiden toimintaan esimerkiksi EU:n kautta.

Millä keinoilla parantaisit mielenterveysongelmaisten hoitoon pääsyä?
Hoitoon on päästävä matalalla kynnyksellä, heti kun tarve on. Psykiatrien ja psykoterapeuttien lisäksi esimerkiksi psykiatristen sairaanhoitajien ja psykologien rooli on tärkeä. Mielenterveysongelmat on kallis kansantauti, meillä ei ole varaa kasvattaa ikäpolvia, jotka eivät kykene työelämään. Mielenterveysongelmia tulee hoitaa, mutta tärkeää on tässä vaiheessa myös panostaa niiden ehkäisyyn. Jos nuori uupuu jo peruskoulussa, miten hän jaksaisi lukiossa tai työelämässä?

Yleisökysymykset

Kantasi hyväksytystä translaista?
Olisin äänestänyt lain puolesta

Mitä mieltä olet maahanmuutosta?
Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Hädässä olevia tulee myös auttaa ja meidän tulee ottaa Suomeen pakolaisia. Nostin esiin, että on erittäin tärkeää saada Suomeen tulevat kotoutettua hyvin, jotta heillä on mahdollisuus integroitua Suomeen. En koe vastuullisena, jos emme kotouta Suomeen tulevia asianmukaisesti. (Esimerkiksi niin, että edes lapset ja nuoret eivät opi suomenkieltä).

Tsekkaa myös Instagram: zopelaura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top